Jos jollekin ei ole käynyt vielä ilmi, omaan melko suurpiirteisen maailmankatsomuksen. Ei turhia stressejä, asioilla on tapana järjestyä, me kaikki ollaan tällä erää terveitä ja hengissä, eli ei hätää. Jotenkin kaiken keskellä osaan kyllä olla, ja pyrin olemaan, hyvin täsmällinen.
Lapsilla ei tarvitse olla matchaavat vaatteet, kunhan ne on suht'kivat ja kutakuinkin puhtaat, se riittää mulle. Mä en ole koskaan oikein osannut pukea lapsia "oikein". Meidän lapset on ne, jotka viilettää huppareissa, ilman hattua ja hanskoja, kun toiset kulkee jo teippisaumavälikausissa, pipoissa ja hanskoissa.
Pahimmat äitiyden pistokset saankin aina päiväkodin eteisessä. Se olin minä, joka juoksi viime viikolla takaisin kotiin kaivamaan kuravaatteita naftaliinista, kun muut olivat luonnollisesti varautuneet sadepäivään jo kuukausi sitten. Se olin minä joka juoksi metsään metsäretkelle lapsen perään takki kainalossa. Siinä sitten vaatetin lapsen, kun muille kerrattiin metsän sääntöjä.
Tänään eteisessä etsittiin lapsille ulkohousuja. "Ööö, ai siis olisiko täällä syytä olla jotkut erilliset ulkohousut..? Ja mitäköhän niiden pitäisi olla..?". Pikainen poistuminen takavasemmalle, kotiin ja ihmettelemään ulkohousuja. Mun lapsi on tietysti kulkenut samoissa farkuissa sisään ja ulos koko viikon. Ja muuten viime viikonkin.
Hatuille, hanskoille ja haalareille en ole vielä suonut ajatustakaan, koska mun mielestä vielä on kesä. Pakko kai synkata kalenteri lähiaikoina. Pienemmän ipanan ryhmässä kaikilla oli jo hatut. Paitsi tietenkin mun lapsella. Onneksi me vasta harjoitellaan siellä : )
Kaikki lapset laittoivat kiltisti heijastinliivin, paitsi mun, joka veti vaakaraivarit ja riuhtoi liiviä, kuin se olisi ollut pakkopaita. Toiset asettui sievästi jonoon, ne pienimmätkin ja omani pönki suoraan ovelle kuin höyryjuna. Jumpassa muut istuivat lattialla ringissä ja omani juoksi ja laukkasi näytösluontoisesti ympyrää ympäri salia. Mennessään puhalteli vähän sylkikuplia.
Onneksi ensi viikolla voin vain jättää hänet enkä ole näkemässä mitä tapahtuu. Perästä kuitenkin kuuluu. Kysyin mieheltäni vielä, että eihän lapsi voi saada päiväkodista kenkää.
Toiset vanhemmat osaa kysyä aina niin viisaita kysymyksiäkin. Sellaisia, jotka eivät ole edes juolahtaneet mun mieleen. Auts. Ympärillä pohditaan henkilökunnan puutetta ja pätevyyttä. Ruoan ravitsevuutta. Mä olen aina ajatellut, että pääasia kun lapsilla on kivaa ja viihtyvät. Ja näin on, koska meidän lapset itkevät, että haluaisivat jäädä päiväkotiin. Vika taitaa sittenkin olla kotona!







Hih-hih, meillä on yleensä ollut sama juttu; Äiti, miks sä tulit nyt jo hakemaan?? Ja hei come on, nyt on vielä elokuu, ei mitään pipoja ja hanskoja tarvita, nyt on KESÄ vielä! :-)
VastaaPoistaSiis eikö elokuu ole viimeinen kesäkuukausi!! :D Apua, lauantaina alkaa syksy, joten mun on kai pakko avata hattuhanskalaatikko viikonloppuna. Ihan vaikka vain todetakseni, että yhdelläkään hanskalla ei ole paria. Sitten sen voi taas sulkea.
PoistaKeskiviikkona tosiaan tirautettiin itkut, kun muut sai jäädä iltapäivähoitoon ja itse piti lähteä kotiin. Pienemmän leuka väpätti, kun muut laittoivat repun selkään ja lähtivät retkelle ja me lähdettiin kotiin.
Syyskuuhan on vielä lomakuukausi kuten toukokuukin työmarkkinoilla? Joten, voiko kesän ja muut vuodenajat määritellä kalenterista. Eiks se ole läpömittari joka määrittää pukeutumisen? Voihan tässä vielä kehkeytyä intiaanikesäkin? Joten tsemppiä, et ole yksin, meitä on monta samanlaista elämäniloitsijaa. Joskus olen mennyt varpaat paljaana sandaaleissa uimahalliin, autolla kylläkin lokakuun alussa täällä Torniossa ja onhan niitä kauhistelijoita riittänyt, mutta pidän itseäni täyspäisenä vaikkakin takana on 30 vuoden yhteiselämä aika työlään reuman kanssa. Kesä on niin mahtava aikaa, kun ei tarvi vääntäytyä hirveään vaatemäärään, siksi myös haluan pitkittää sitä kesäaikaa mahdollisimman pitkään ja karaista itseäni talven pakkasten varalta. Meillähän on sitäpaitsi kellotkin vielä kesäajassa.
PoistaIhana postaus. <3 Kivasti kirjoitat, ei ne asiat ole kaikilla muillakaan niin hyvin se vain näyttää siltä. =) Kyllä teidän pojilla on hyvä olla kotonakin kun on rakastavat vanhemmat ja turvallinen koti.
VastaaPoistaKiitos <3 Ei hitsit, nyt mä ryhdyn iltaisin aina miettimään jotain älykkäitä kysymyksiä esitettäväksi. Tai no, jos eka keskittyisin katsomaan niitä passeleita vaatteita. Eh ja nimikoimaan ne. Olen luottanut, että lapsi tunnistaa vaatteensa, mutta ei se kai sitten niin ole.
PoistaMä uskon, että pojista tulee lopulta ihan täyspäisiä vaikke niillä ollutkaan aina elokuussa hattua ja hanskoja!
Mulla on aivan sama meininki :) ;)
VastaaPoistaJa meillä mies vie aamulla tarhaan, koska mä olen sillon jo työmatkalla kun muut heräilee.
Ja kun mies vie tarhaan on Lotan päällä aina ihan mitä tahansa. Kesämekko ja sukkahousut väärinpäin ja vielä rikki ja likaset. Ja välillä on Lotan itse valitsema sifonkimekko , spagettiolkaimilla. Talvipakkasella esim. Toki on hänellä haalaritkin ulkoilua varten. Kesämekko talvella ei vaan omasta mielestäni oo ihan ok.
Just eilen muuten juteltiin meillä miehen kanssa, että talvikamppeet pitäs hankkia niinkun kerrankin ajoissa :) Ja mulle riittää kirppis / Lassiepukukin. Ei tartte olla se kallein tai hienoin.
Että semmosta ;D
:DDD
PoistaNäin eilastenvaatebloggarina voin myöntää, että mulle kelpaa myös Lassiet, heh. Mutta ilmeisesti helpottaisi, jos olisi kunnolliset vermeet, ettei tarvitsisi pukea kuriksia heti siihen päälle. Just kun olin ajatellut törsätä vikat kotihoidontuet johonkin mukavaan ja turhaan, niin niille tuli uusi käyttötarve. Peehana!
Mäkin aina suunnittelen, että nyt hankin talvivaatteet ajoissa, mutta lopulta haen ne kuitenkin aina, kun lunta sataa ja eka päivä on menty vanhassa kikkanassa haalarissa
kyllä, ja sitte kun itse olen aina haalariostoksilla viime tingassa, on kaikki koot jo loppuneet ... ja joutuu kiertämään koko Helsingin.
Poista"Pakko" kirjoittaa tähän alle... Itsestäni tuntui pitkään, että olin jotenkin "huono äiti", kun lapsella ei ollut 150€:n ulkoiluvaatteet päällä. Meillä on siistit, ehjät ja riittävän lämpimät vaatteet, se riittää mielestäni. Ok... täytyy myöntää, että täksi syksyksi neidit ovat saaneet (toinen käytettynä, toinen alesta) "kunnon" välikausipuvut. Ei pitäisi kastua, eikä tuulla läpi ja ne saumatkin on teipattu ;). Olen näihin pukuihin ihan tyytyväinen, mutta saattaapa seuraavat ulkovaatteet olla jotain muuta merkkiä. :) Tässä elämässä vaan on paljon isompia asioita kuin lasten vaatemerkit.
PoistaItse olen melko tarkka ihminen luonteeltani, ehkä liiankin. Voisin Nanna ottaa susta vähän mallia tuossa suurpiirteisyydessä! :D
Olen itse tosi tyytyväinen päiväkoteihin, joissa meidän idut on ja on ollut. Ihania. Ja tädit kanssa. Ja oon sanonut, että meidän perhe on aina tuli perseen alla, että jos jotain puuttuu niin --- pliis sanokaa (ja voi antaa ihan suoraakin palautetta). Kun me ollaan hieman semmoisia, että ei aina muisteta ihan kaikkea tuoda mitä milloinkin pitäs :) Ja hyvin ovat hiffanneet. Muistuttavat aina nätisti :)
PoistaKuulostaa tutulta :) Olin tokan lapsen kanssa tutustumassa tarhaan ja olimme pihassa ulkolemassa ja kuulin kuinka jollekin äitille soitettiin ja kysyttiin voiko "Kalle" olla tänään ulkona ilman kurahousuja, kun on niin kuuma, muilla ei ollut ja ei saanut lupaa olla... eli mielummin olen vähän hunsvontti kuin tiukkis äiti. Niin ja aina ihmettelen kun muut äidit jäävät juttelemaan tätien kanssa miten päivä on mennyt ja kyselevät kaikkea, mulle riittää kun kertovat jos on jotain erikoista tapahtunut :)
VastaaPoistaVoi apua!! Meidän tapauksessa kaikki osapuolet saa olla tyytyväisiä, että ne kurahousut ylipäänsä löytyy ja sattuvat olemaan vielä päiväkodissa..
PoistaJust toi kysely päivän päätteeksi.. mun heikkouksia myös. Oletan, että mulle kerrotaan, jos joku asia on vialla ja olen vain tyytyväinen, jos ei ole kerrottavaa :DD Etenkin tän pienemmän osalta tulevaisuudessa. heh. Onneksi isänsä on jatkossa se hakeva osapuoli ja mä saan vain aamumorkkikset.
Mä oon sitä mieltä, että ei se ookaan niin justiinsa. Niin kauan kun lapset voi hyvin, mitä väliä? Toki huomaan itse saavani mm. syksyisin kohtauksen siitä, kun MUUT alkavat kouhkata niistä välikausivaatteista. Mä oon AINA niin myöhässä niiden kanssa. SIt kun mennään kauppaan ostamaan, niin välikausivaatteet on LOPPU. Koska ne on myyty jo KESÄLLÄ. Ja rekeissä roikkuu vaan toppaa. Ja kun me sit mennäänä talven tullen hakemaan sitä toppaa, niin rekeissä roikkuu kevään välikausi.... :S
VastaaPoistaMulle tuli sellainen "vastarannankiiski" -olo, kun Onnin edellinen hoitaja, joka oli toisinaan hieman, hmmm, mielenkiintoinen kommentteineen - oli AINA kommentoimassa Onnin vaatetusta. Hänen mukaansa Onnilla olis pitänyt olla enemmän päällä ja me vanhemmat ei osattu pukea lastamme riittävän lämpimästi. Mä yritin usein selvittää, että kun tuo poika hikoilee niin kovasti, että ei se tartte.. Ja sit kun sinne reppuun laitettiin varalta lisäkerroksia (jotka se tietty oli aina pukenut Onnille), niin me saatiin hakea hoidosta kotiin poika, joka oli yltäpäältä hiestä märkä..
Eli, mä oon sitä mieltä, että kyllä äiti tietää itse mitä lapset tarttee... Tosin, vois kyllä alkaa aktivoitua niiden syyskamppeiden osalta, ennen kuin jäädään taas ilman ja joutuu juoksemaan koko pk-seudun lastenvaatekaupat joidenkin rukkasten takia... ;DD Kiitti muistutuksesta!
No älä sie nyt kesällä rukkasia osta :DD Me voitaisi sitten vaikka marraskuun alussa tehdä treffit ja juostaan kaikki kaupat yhdessä läpi niitä puuttuvia. Harmitellaan vielä, kun ei saatu matchaavia hattuja, hanskoja ja pukuja..
PoistaEi vaan, loistava bloggausidea marraskuulle: paskamutsien shoppailupaikat. Eli ne mestat missä on vielä tuolloin jäljellä muutamia haalareiden hajakokoja.
Mun lapset on hikiniskoja myös. Kun vaatetan ne "asianmukaisesti" ovat yltäpäältä hiessä. Sitten hetken päästä tulee vilu hikoilun jälkeen ja sitten ovat taatusti kipeitä.
Hyvä ajatus! :D
PoistaTunnustin tykkäykseni tätä sun blogia kohtaan viimeisimmässä postauksessani. ♥
Äidit on aina syyllistymisen mestareita. Mä olen se äiti jonka lapsilla on varauduttu kaikkeen mahdolliseen päiväkodissa jo etukäteen... On teippisaumat ja goretex-kengät... Ei noi kuitenkaan ole mitään maailman tärkeimpiä juttuja. En myöskään katso vinoon äitejä, jotka kiikuttavat metsään takin. Mä koin syyllisyyttä kun lapsi sairastui, vaikka sellaiset asiat ei ole edes omissa käsissä. Vielä enemmän koen syyllisyyttä siitä, että en muista hoitaa lapsen lääkitystä oikein ja se on siksi miehen vastuulla. Mieluummin sähläsin vaatteiden kanssa. Mä tykkään sun suurpiirteisestä tyylistä ja suurpiirteisestä blogista =)
VastaaPoista:) Huh, luojankiitos tuo vaaterumba on mennyttä aikaa! Ja olen ihan pihalla nykynaperoiden pihavaatteista :) Mutta tuntuis aika hikiseltä tällä kelillä laittaa kuravermeet. Sen kyllä ymmärrän, että päiväkotiammattilaisia helpottaa jos on asianmukaiset ja helposti puettavat ja keliin sopivat kamppeet. Eikä niillä merkeillä munkaan mielestä niin väliä; kunhan "toimii". ...ja mitähän miäkin lusikkani tähän soppaan laitoin kun en asiasta mitään tiedä :D Mut sen verran vielä... että eiks semmoset "kuorivaatteet" vai mikskä niitä sanotaan (ohuet takit ja housut siis) ole aika näppäriä kun niitten alle voi lisäillä tarpeen mukaan vaatetta kun viilenee? Vai sellasiako te käytättekin? Siis syssymmällä.
VastaaPoistaKirsikka f.P.
Ootkos kuullut sanonna, että Siperia opettaa:) Älä ole huolissasi, jos siellä on päikyn tädit yhtä tehokkaita kuin Tampereella, niin opit nopeasti. Tätit huolehtii. Niin päikkyyn ei saa viedä housuvaippoja. Ja suositellaan sellaista haalaria, jossa alaosa on kurahousua.... Viimeistään vanhempainillassa opit.
VastaaPoistaKiitos makeista nauruista!
Terv. Omapäinen viiden äitee
ihan huippu kirjotus :DDD meillä täällä opetellaan näitä asioita kans kun meidän lapset ei oo koskaan ollut mummulaa kummemmassa hoitopaikassa ja nyt esikoinen aloitti eskarin... äh,aiheuttaa äitille harmaita hiuksia (niihin jotka vielä imetyksen lomassa päästä löytyy :D ) miettiä tällasia...
VastaaPoistaTäällä niiiin allekirjoitetaan tää, ihan samat fiilikset. Aina :D
VastaaPoistaVoi Nanna, kiitos tästä työpäivän piristyksestä! Juu töitä on paljon, mutta nyt ei nappaa ja välillä on pakko edelleen lukea blogeja, ainkain lounaan päälle.
VastaaPoistaMitä jos pidätkin ne rahat itselläs ja ostat vaan perusvaattet. Mun kokemus on ainakin että aina kun on märkää niin on ne sadeasut päällä, oli se välikausiasu minkälainen tahansa. Eikä auta vaikka sanois, että ei tarvii laittaa kuriksia.
Eskarilaiset voikin sitten olla eri juttu. Mä en saa omaani edes vielä pukeutumaan pitkiin housihin, shortseissa mennään edelleen :) Ei siis todellakaan tarvii kaivaa hanskoja esiin tai siis ostaa niitä.
Kunnioitan kyllä niitä jotka osaavat (ja rahapussi riittää) matchata kaikki lasten vaatteet ja asusteet hienosti. Minen osaa enkä jaksa. Eli siis kaikki syysvaatteet hankkimatta, jos keväästä jääneet ei enää mahdu.
Mä olen lisäksi aina väärään aikaan hakemassa lapsia. Liian aikaisin tai liian myöhään, koskaan ei ole hyvä. Sehän on just kiinni siitä onko leikki kesken vai ei.
Eikös ne tätsyt siellä päiväkodissa kerro, jos on jotain erikoista? Lähes aina päivät on kuitattu sanonnalla, Oli hyvä päivä. Riittää mulle, vaikka vanhempainillassa joku äiti sanoi, ettei voi lähteä päiväkodista pois iltapäivällä jos ei saa tietää miten päivä on mennyt. Mä voin, eikä ole yhtään pistoa sydämessä.
Okei mä vähän innostuin, nyt on pakko jatkaa töitä perhana.
Nanna <3
VastaaPoistaMä ostin jo yhden talvikengät pojille, satuin mainitsemana asiasta siskolleni ja sisko oli ihan kauhuissaan, ei kukaan mieti elokuussa talvikenkiä! No en mäkään mmiettinyt, sattui vaan sopivasti kohdalle :DD
Saat synninpäästön, mä luulen että sä et ole lähelläkään oikeaa paskamutsia!!
Just näin! Kolahti tähän äitiin. Kolmen pojan kanssa kun tuntuu, että tämä ns. iltatähti kulkee vähän niin kuin joukon jatkona, ja nyt eskarissa esikoislapsosten vanhemmat huolehtivat asioista, joita minä en enää muistanut/tiennyt olevankaan...:) mutta, uskon, että tuosta kuopuksesta kasvaa ihan täyspäinen, varmaan meistä täyspäisin!:)
VastaaPoistaHaha, oikee päiväkodintätien kauhu! :D
VastaaPoistaKuulin esikoiselta olevani huono äiti, koska en suostu viemään häntä Istanbulin karseissa ruuhkissa aamulla kouluun ja iltapäivien kauheissa ruuhkissa hakemaan häntä sieltä pois. Koulubussi- matkahan saattaa kestää niin pitkään, eikä hän ehkä jaksa herätä niin aikaisin. (Hänellä ei siis ole vielä aavistustakaan siitä kauan matka kestää, mutta hän arvelee, että pieleenhän kaikki kuitenkin menee ja tämä koskee myös koulukyytejä). Hyvät äidit eivät tietenkään piittaisi oman tai miehensä työpäivien typistämisestä ja istumisesta ruuhkassa edestakaisin noin 3 h/päivä. Eikä hyvät sisarukset piittaa vaikka äiti ei ole kotona laittamassa heitä kouluun tai odottamassa koululaisia ruoan kanssa, sillä he kyllä ymmärtäisivät, että hyvän äidin pitää olla aina valmiina teiniä varten.
VastaaPoistaNiin, että odotahan vain, kun teini-ikä alkaa. Sitten sitä saa olla kehnoäiti milloin mistäkin syystä. Eikä tunne jää arvailujen varaan, vaan se kerrotaan sinulle kyllä, hyvin painokkaasti:). Jos paskamutsit perustavat teini-osaston, minä voin liittyä sitten siihen....
Mä tykkää töissä juurikin kaltaisistasi vanhemmista. Heidän kanssaan on niin helppoa ja luontevaa... ei mitään paineita kannata vaatteista ottaa. Lapset ovat yksilöllisiä: osalla on helposti kuuma ja osaa paleltaa. En ymmärrä, miksi lapset pitäisi pukea saman kaavan mukaan. Kurakeleillä tietenkin tarvitaan sadekamppeet, mutta ei niitä ekojen pisaroiden pudotessa tarvii pukea. Jotkut hoitajat rakastavat kuriksia, ja sitten lapset seisovat kuin makkarankuoriin pungettuina, vaikka ei edes sada, mutta "aamulla oli vähän kosteaa".
VastaaPoistaMun mielestä vielä ei ole tarvinnut kovin syksyisesti pukeutua. Omat ovat vetäneet vielä shortseissa ;D
Ps. Meidän pojilla ei koskaan ollut Ruskovillaa tai muuta villahaalaria. Mun mielestä ei koskaan ollut niin kylmä, että paksun puvun + sisävaatteiden lisäksi olisi sellaista tarvinnut... ja jos tosi paukkupakkanen oli, niin silloinhan tarhassa jätetään ulkoilu mahdollisesti väliin. Joskus mulla oli pieni villahaalarikriisi, kun tuntui, että muilla tenavilla ko. haalari kuului "päivänasuun".
- Kristiina -
Siis niin nou hätä, mä olen ihan samanlainen.. Likka vipottaa koulussa ilman takkia ja sillä on usein parittomat sukat. Kilpavarustelu on persiistä ja jokainen tekee niin kun tekee. Nyt hölläät pipoa ja keität sufeet! Sä oot enempi kun hyvä äitee!! Teillä on rentoo eikä tarvi istuu rivissä ja näyttää kauniilta kuvissa!!
VastaaPoistaVoi, minä haluaisin oppia sinulta vähän tuota ei niin täsmällisyyttä =)Ei meilläkään siis yhteensopivia asuja ole, vielä mitä, mutta meillä ollaan vaan vilukissoja =) Poika kaivoi jo itse pitkät kalsongit kaapistaan =D minkäs teet..
VastaaPoistaMinä taas murehdin melkein kaikki maailman asiat puhki ja jollei se vielä riitä niin ainahan voi aloittaa uudestaan.Tiedän, turhaa hommaa, mutta minkäs teet =(
Ehkäpä minä vielä opin tuota huolettomuutta sinulta, se on HIENO ja arvokas asia.
Meillä on kurahousut hukassa myös. Mä olen yrittänyt säädellä kurahousujen päikkäriin vientiä, koska hikoilu on hyvin epäterveellistä. En tykkää yhtään kun pojat ovat hiestä märkänä kuravermeissä. Musta on paljon terveellisempää olla märkänä sateesta tai kurasta kuin hiestä. Ja nykyajan vaatteethan melkein kaikki pitää vettä niin, että voi seistä kuivana suihkussa.
VastaaPoistaKatselin muuten taannoin Barcelonassa espanjalaisvauvoja, niillä oli sellainen läppä vaipan päällä ja lämpöä 20 astetta. He osaavat suojautua kuumuudelta. :)
Hei!
VastaaPoistaTaas kerran niin ihana postaus, aito! :) Me äidit kyllä tunnemme huonoa omatuntoa ihan mistä vain. Onko liian vähän päällä, liian paljon, pärjääkö se siellä varmasti, olisiko pitänyt pukea jotain muuta jne.
Meidän 3-vuotiaat kaksoset aloittivat (asumme Saksassa) päiväkodin tällä viikolla. Äidin sydäntä riistänyt se, ettei meidän lapset kieltä ymmärrä. Hyvinhän sitä pärjätään, kun leikitään ja riehutaan, mutta kumminkin.
Sadevarusteet tuli roudattua jo ensimmäisenä päiväkotipäivänä (aurinko helotti taivaalla ja tälläkin hetkellä), kumisaappaista sain kunnon päänsäryn ja juoksin ympäri kauppoja (vaikka ihan perussaappaat ostinkin).
Ja kuten viimeisessä kappaleessa mainitset, että tärkeintä lasten viihtyvyys päiväkodissa (ei ne mätsäävät kalliit toppahaalarit:)).
-A
Tiedätkö, pelastit mun päivän tällä kirjotuksella!!<3 meidän lapset aloitti perhepäivähoidossa maanantaina ja tähän asti on tullu joka päivä palautetta siitä miten poikamme häiriköi muita lapsia, kun on päivälevon aika. Ja on kuulemma muutenkin niin kärsimätön eikä jaksa keskittyä samaan asiaan kuin pari minuuttia kerrallaan. Ja lapsemme nahistelevat keskenään jatkuvasti (luojan kiitos, mä saan hetken lomaa sen nahistelun kuuntelusta olemalla töissä!!!:D). Ja menevät ruokapöytään ennen kuin on pyydetty. Ja vitsi ku ne tennarit unohtu kotiin aamulla ja lapset joutuivat olla kumppareissa koko päivän. Viimeksi tänä aamuna mietin (itkusta silmät punaisina), että voiko se hoitaja antaa potkut meidän lapsille?!:D IHANAA, kun joku muukin miettii tällasia asioita!! Kiitos tästä!<3
VastaaPoistaHeippa! Tuo kirjoitus oli enemmän kuin sielujen sympatiaa. Minä kysyin eilen aamulla pää punaisena et mihinkäs osastolle tämä poika tuodaan! olin unohtanut sen... toki se oli toinen päivä tälle syksyä mutta kuitenkin. Tämän kaupungin onnetoin äiti.... Ja niinpä ulkohousujuttu ihan tuttu ja vaatteiden nimikointi hädissään aamutuimaan!!! :D eikä löysy hanskoja tähän aikaan vuodesta täältäkään... ei ei... ;)
VastaaPoistaVoi Nanna! Mä en olisi selvinnyt suomalaisesta puketuumisrumbasta. Lapsilla ei ole ollut kura-, toppa- tai sadevaatteita. Shortsit, t-paita ja lenkkarit puolet vuotta ja toinen puolivuotta hupparit, t-paita, farkut ja lenkkarit. Heijastinliivit? Mitkä ne on?
VastaaPoistaKun täältä matkan päästä katson, niin lastenpukeutuminen vaikuttaa omalta tieteenalalta.
Meillä muuten yksi tenava sai potkut päiväkerhosta. Siihen riitti toistuva suunsoitto. Erottaminen oli tilapäinen, muutama päivä vain, mutta auttoi. Vaikka kyseessä oli sellainen 4-vuotias napero. Mutta meillä on vähän erilainen meininki: KAIKKI kulkevat suorassa jonossa ja KUKAAN ei pölise silloin kun sen aika ei ole.
Ihana kirjoitus ja ihania sun lapset!
VastaaPoistaMun lapset on jo koulussa ja ovat selvinneet päiväkotirumban "jotenkuten". Vaatteita enemmän pelkäsin sitä, miten yksilöllisesti lapsiin päiväkodissa suhtaudutaan. Ilmeisesti ei kovinkaan yksilöllisesti. Ymmärrän, että ryhmässä on tietyt säännöt ja ruokapöytään istutaan vasta, kun kaikki on valmista, mutta lapsen huomioiminen yksilönä olisi tärkeää myös.
Mahtava kirjoitus, tosin minä olen näitä äitejä jotka pukee lapset sävysävyyn ja kaikki "oikeat"vetimet aina päällä;)En ikinä silti arvostele tai ihmettele toisten tyyliä hoitaa asioita, vain huolenpidolla ja rakkaudella on väliä <3 t.äiti Turusta
VastaaPoistaPäivähoidossa ärsyttää eniten se,kun kaikkea mitä lapsi tekee yksin tai yhdessä /miten toimii eri tilanteissa,puhuu,kakkaa,syö jne. analysoidaan eri tahoilla erilaisissa kokouksissa niin pirun tarkkaan. Ei ole mikään ihme,että vanhemmat syyllistyvät.
VastaaPoistaJa todellakin hoitohenkilökunta taivastelee lasten vanhempia ja heidän elämäntapojaan :c
Toki on hienoa,että puututaan joihinkin ongelmiin hyvissä ajoin,mutta usein takerrutaan pikkuasioihin ,jotka eivät todellakaan ole ollenkaan olennaisia hyvän kokonaisuuden kannalta.
Itseäni ei esim.kiinnosta mitkään vanhempainillat enkä halua kuulua vanhempainyhdistyksiin tms.Enkä silti koe olevani huono ihminen :)
Opettajien kanssa tavataan kerran kaksi vuodessa tai sitten tarvittaessa ja se riittää mainiosti,vaikka meillä tuo nuorimmainen onkin hiukan "erityistapaus".
Nyt Nanna huippuäitifiilikset kehiin!
VastaaPoistaSitä olet varmasti. Ne, jotka eivät sitä ole, jos näin karkeasti ja rumasti voi sanoa, eivät koe minkäänlaista syyllisyyttä mistään.
Meilla aikanaan poikien ollessa pienia, toinen halusi itse ihan valttamatta valita aina kengat mitka laittaa. No, muutaman kerran jatka meni tarhaan kumpparit jalassa vaikka aurinko paistoi. Tarhantadit eivat pitaneet tasta, sain valitukset. Homma tosin jatkui, kun ei se pojanviikari suostunut muita laittamaan. Nykyaan tama samainen haiska on kenkafriikki. Aiteensa tullut??
VastaaPoistaHihii :D Ihana kun on erilaisia perheitä ja meitä äitejä. Ei varmaan kantsi miettiä "viisaita" kysymyksiä-aito jutustelu riittänee :D Ja jos esim.vaateasiat mietityttää, niin kysy rohkeasti neuvoa henkilökunnalta.Ja nythän on ollut niin lämpimiä päiviä ettei vaatetta ole hirmusti tarvinnut. Tsemppiä ja "täyttä elämää" vaan jatkossakin! T.hoitotäti :)
VastaaPoistaAamen. Ei mulla muuta ! :D
VastaaPoistaHei, sä olet äitien aatelia kun verrataan päivän uutisiin. Ihan sama onko teippisaumat vai ekovillapohjallisia, jos lapset juoksee, nauraa ja riekkuu. Sitäpaitsi mä voin lohduttaa sua. Parin vuoden päästä sä jo muistat ennen kauden alkua, mitä päiväkotiin pitää vielä. Se tulee vähän niinkuin loppukesästä Ikeassa kynttilöostokset, selkäytimestä. Niitä kysymyksiäkin sä voit kirjoitella muistiin ekoissa vanhempainilloissa, esität sitten ens vuonna ominas. Ei niitä kukaan muukaan oo itte keksinyt ;)
VastaaPoistaHienosti kirjoitettu!
VastaaPoistaMeillä alkoi eskari esikoisella ja taas viime tippaan mentiin niitä kuravaatteita ostamaan. Neiti viipottaa mennä rakkailla verkkareilaan (mitkä alkaa olla lopuilaan) ja t-paidalla + crocksit jalassa ilman sukkia :)(tietenkin pitkähihaista on mukana) ..kun katson muita lapsia, niin siellä on niin lämpösen näköisesti pukeudettu, että väkisin tulee mietittyä mitä muut vanehmmat ajattelee minusta tai meistä perheenä. Syksyhän alkaa huomenna :D.. niin pitää varmaa mennä nyt metsästää jotain tuulen kestävää ulkoilupukua ja saada neidille ne lenkkarit jalkaan. Onneksi nyt on vähän vapaampaa tämä, kun mitä päiväkodissa tai niin luulen.. meille ainakin aina huomautettiin mitä pitäisi tuoda lisää jne. Meidänkin neiti on niin kova hikoilemaan ettei ole kiva änkeä liikaakaan vaatetta niskaan. Eikä yhtään auta asiaa, et meidän neiti tuntee vaatteet epämukavaksi ja yrittää löytää simppeleitä vaatteita ettei liikaa kaikkea ylimäärästä hörhelöö tms.
Kaikkea hyvää ja jokainen tyylillään ;)
Kuulostaa tosi tutulta, mukava kuulla että samoja kokemuksia ja fiiliksiä on muillakin! Vanhemmat lapset onneksi arvostaakin sitä ettei äiti oo nipo =D Suurinpiirtein pitää olla talo siisti ja jotain täytyy kokata joka päivä ja jotain olla niin lapsilla kuin itselläkin päällä. t. Suurpiirteinen Äiti.
VastaaPoistaNyt on kyllä vitsin paikka:
VastaaPoistaSAAPASEPISODI
Hoitotäti kiskoi minkä jaksoi saapasta
pojan jalkaan. Kun kummatkin saappat oli
suurella vaivalla saatu paikoilleen,
poika ilmoitti niiden olevan väärässä
jalassa. Hän oli oikeassa. Mikäpä
siinä auttoi kuin ryhtyä vaivalloiseen
urakkaan. Kun saappaat oli riisuttu ja
saatu oikeisiin jalkoihin ja hoitotäti
pyyhki hikeä, poika tokaisi: ?Ei nää ole
mun saappaat.?
Täti puri kieltään jottei karjuisi
pojalle: ?Mikset sinä sanonut mitään!?
Kun hän oli kiskonut hankalat saappaat
uudelleen pois, poika selitti: ?Nää on
mun veljen saappaat. Äiti käski mun panna
ne tänään jalkaan.? Hoitotäti ei enää
tiennyt itkeäkö vai nauraa. Hän kumartui
taas kerran punnertamaan saappaita pojan
jalkaan.
?Huh-huh, valmista tuli ? vihdoinkin.?
Missäs sinun käsineesi ovat?? täti kysyi
pojalta. ?Äiti käski laittamaan ne
saappaiden sisään.?
Leppoisaa viikonloppua Toivottelee Pikku-Akka :)
Eetuhan oli vetänyt ihan skitsoraivarit siitä heijastinliivistä ekalle retkelle lähdettäessä :-DDD
VastaaPoistaHihHih! Kun luin tuota sun tekstiä mulle tuli mieleen tuo sama "saapasepisodi" jonka anonyymi onkin tuohon kirjannut :)
VastaaPoistaKirsikka f.P.
Mä taidan taas sitten olla ihan sun vastakohta.Mul on lapsilla varavaatteen varavaatteetkin,ulkovarustetta joka säähän, kenkiä joka säähän. Saan kohtauksen kun pk henkilökunta pukenut liian vähän lapselle päälle, ulkona +5 lapsella ulkohousujen alla vain pikkukalsarit ja takin alla aluspaita lapsi 2,5 vuotias jolta ei oikein voi vaatia että osaisi itse sanoa mitä päälle pitäisi laittaa. Saan myös kohtauksen jos lapsella likaiset (esim askartelusta tai ruoasta) vaatteet kun kassi täynnä puhdasta mitä laittaa päälle. Olen sanonut että vien vaikka kassillisen pyykkiä kotiin joka päivä kunhan muksu on puhtaissa vaatteissa. Nyt henkilökuntaa vaihtunut, katsotaan kuinka nyt sujuu. Mut olen sellainen ihmeellinen ennakoija tyylin jos vaikka tarvitsisi...
VastaaPoistaM
Kiitos tästä ihanasta kirjoituksesta :) itse olin esikoisen kanssa tarkka (tyyliin: sukatkin piti mätsätä muun asun kanssa) kuopuksen myötä meillä viipotetaan eripari sukussa jos niitä nyt vielä tähän aikaan syksystä on muistettu laittaa... Pääasia että on mukavat vaatteet ja pakkasella toppaa,pienet tahratkaan ei haittaa. Henkinen pääoma on mielestäni tärkein, onnellisuus ja rakkaus.
VastaaPoistaT. Päiväkodin täti itsekin :)
PS. Tänään oltiin shoppailemassa kuopus kumisaappaat jalassa,eikä todellakaan satanut vettä...:)
Ihanan elämänmakuinen ja aito postaus! Se on ihan tervettä, ettei kaikesta jaksa nipottaa:)
VastaaPoistaLaitoin sulle mailia.
Edelliseen vielä hehee... täällä yks äiti jonka lapset juoksentelee välillä pihaleikeissä ilman kenkiä. Pelkät sukat jalassa... Tätä ennen oli puolen vuoden mittainen vain-kumpparit-kelpaa-vaihe. Asumme ulkomailla missä sataa noin kaks kertaa vuodessa.
VastaaPoistaEiköhän relassa ilmapiirissä kasva tyytyväisiä lapsia. Ne ite ei jälkeen päin muista oliko sävy sävyyn sukat ja kalsarit, mutta kylläkin sen oliko äidillä otsa rypyssä vai ei.