keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Et on eteinen mist diggaa




Maukka johdattaa nyt teitä meidän uudistettuun eteiseen. Tää oli halpa remppa. Hain Ikeasta halvimmat naulakot mitä sain, kun saman sarjan kenkäteline meiltä jo entuudesta löytyi. Kriteerinä  narikalle oli hattuhylly ja hyvät ripustuskoukut lapsia varten. Ne kun eivät oikein vielä henkaroi. Maalit oli vanhoista remonteista jämiä, ainoastaan pensseli piti ostaa. Kaikki korit sun muut löytyi jo valmiiksi omista nurkista. 

Valkoinen lipasto on ystäväni löytö mulle. Meillä oli puhetta peililipastoista ja hän löysi tuon kaunokaisen mulle heidän kesämökin läheiseltä kirpparilta. Toi vielä samana päivänä kotiovelle.

Pakko oli myös ottaa lähikuva syksyn Hullujen päivien löydöstä. Ted Bakerin aika siisti veska. Monday to Sundaysta on pieni lasipurkkilyhty, joita olen ostanut mukavan kokoelman. Niitä on kiva ripotella ympäriinsä ja Maukkakin saa pitää häntäkarvansa turvallisesti. 

Peililipaston päällä näkyy etäisesti myös mun syksyn suosikkihajuvesi YSL:n Black Opium. Käykää haistelemassa, jos satutte kulkemaan kempparin ohi. Aika voimakas, makea, mystinen, oikeastaan aika rock 'n' roll! Pikkupullo riittää kestämään kevääseen, koska sitä ei kyllä voi enää kevään raikkaudessa käyttää.








Kyllä on kuulkaa sellainen viikko takana, ettei toista toivottavasti ikinä tule. Se, että äiti on erittäin sairas ei ollut vielä riittävää, vaan nyt on isäkin :(
Kun tuota edellistä tekstiä kirjoitin maanantaina, olin vielä onnellisen tietämätön mitä sen päivän iltapäivä tuo tullessaan. Onneksi olin onnellinen ja tein mistä diggaan, koska nyt meillä on eteinen mistä me diggaillaan.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Et on onnellinen ja tekee mist diggaa



Otsikon poimin syksyn Vain elämän yhdestä Samulin vedosta. Soi mulla koko viikonlopun.

Mä olen päässyt muutaman kerran vierailemaan Päivin armottoman kauniiseen kotiin. Ja siitä se sitten lähti. Ensin viikon verran jätesäkkiterapiaa. Vaihteeksi ylimääräistä ryjää säkkitolkulla kierrätykseen ja roskiin. 
Meillä säilytystilanpuute ei ole ongelma, vaan se mitä kaikkea on säilötty ja ennen kaikkea miten. Yläkerrassa on mm. yksi kiinteä iso komero, jossa on vanhoja listoja ja pari pahvilaatikollista sähkärin roskia. Sähkärin, joka kävi viimeksi v. 2011. 

Meillä myöskään eteisen koko ei ongelma, päinvastoin. Se on suuri, mutta täynnä kaappeja, lipastoa jne. Kaapeissa on ollut lasten kaikki vaatteet kätevästi ja koko perheen ympärivuotinen ulkovaatetus. 
Olin aina ajatellut, että kun lapset on aikuisia, keilaan ne kaapit pois ja laitan jonkun ihanan irtokaapin sinne. Vaan mitä mä siihen asti odottelen? Näähän on vain järjestelykysymyksiä. 


Välillä tuntuu, että miesten elämäntehtävä on olla erimieltä asioissa. Kohtasin tuon asian perjantaina, kun ilmoitin miehelleni, että eteisen kaapit pitäisi purkaa, kantaa ylös ja kasata sinne lastenhuoneisiin. Ihan jonkun vastalauseen saatoin kuulla ja sanotaanko, ettei nyt ollut mitään ratkiriemukasta yhteispuuhaa.. Mutta tulipahan tehtyä! 

Eilisen mä käytin maalaamalla seinät ja katon pariin kertaan. Kohta mä pesen kaappien takana olleet hiirenkuset ja sitten laitan sinne vain tarkoin valikoidut jutut. Jatkossa rajaan perheen omistusoikeuksia takkien ja kenkien määrässä. Ja mieskin on jo samaa mieltä, että kyllä kannatti! Tärkeää on, et on onnellinen ja tekee mist diggaa!



torstai 20. marraskuuta 2014

Aamupöhinät



Huomenta!

Mä olen satavarma, että aamut tyttölapsitaloudessa poikkeavat täysin poikalapsiaamuista. 
En voinut olla ajattelematta mitä samaan aikaan tapahtuisi tyttöjen kanssa, kun yritin saada kahta kaveria lähtövalmiiksi ja talosta ulos.
Tyttöjen kanssa ihan varmasti rauhassa yhdessä valitaan vaatteita, kampaillaan hiuksia ja saadaan ihailevia katseita meikkipeilin vieressä, eiks niin. Älkää nyt vaan väittäkö mitään muuta, koska...

Poikalapsien kanssa on kuin viidakossa eläisi. Nukuin tänään vähän pidempään, joten mies huolehti pääosin ruokinnan. Aamupala on täysin väärä sana, koska tapahtuma muistuttuttaa lähinnä eläinten ruokintaa. 
Nousin ylös ja kaivelin vaatteet lapsille. Valitsemani vaatteet vedettiin uhkausten saattelemana päälle. Vaatteet ja pukeminen on erittäin vastenmielistä. 
Sen jälkeen kolme-neljä-viisi kierrosta ympäri taloa, isonveljen jahdatessa pienempää. Kissa istuu portaiden edessä tassu ojossa valmiina täppäämään ohijuoksevia. Erinäiset "vessasanat" antaa tahtia. Nappaan toisen pesulle, jolloin toinen tulee luonnollisesti siihen viereen jatkamaan hommaa: "pissaa-maakkkiii, piisssaaapää". Mä jatkan uhkailua ja vapautan toisen, ottaakseni toisen pesulle. Epäonnistun ja jahti jatkuu. Nyt toisinpäin. Ärsytytetty pikkuveli jahtaa isompaa pari kierrosta, kissan istuessa taas tassu ojossa valmiina osallistumaan painiin, joka seuraa, jos saalis jää kiinni. 
Isompi jää kuitenkin haaviini ja joutuu pesulle. Pienempi tulee viereen lällättämään: "iisooo naaapaa - iiisoo napaaa". Isompi yrittää hammaspesun yhteydessä potkia pienempää ja pesun jälkeen taas pari kierrosta. Kissakin on jo kypsynyt ja siirtynyt ruokapöydän alle. 
Siirryn itse pesulle ja meteli katoaa vesihanan juostessa. Kun suljen vesihanan, kuulen sovun ja yhteisen sävelen löytyneen. Yhteinen sävel on "Paska-Jaska". Sitä voi laulaa kaikilla mahdollisilla sanoilla ja sävelillä. Tänään Ukko Nooan-sävel antoi taustaa Paska Jaskalle. 

Lopulta lapset oli autossa, kun ensin oli tapeltu kuka on eka valmiina, kummalla on rumempi hattu,  kumpi on ensimmäisenä ulos ovesta, kumpi saa istua etupenkillä, kumpi on tyhmempi, kumpi on saanut vuoden pelikiellon aamun kahinoista.

Koulun viereen saapuessa isompi sanoo "Äiti, nyt ei voi halata ulkona, halataan ihan vaan vähän autossa". Kaverit seisoi jo siinä auton vieressä ja me halattiin ihan pikkuisen ja katsottiin toisiamme silleen, että molemmat tiesi päivän alkaneen kaikesta huolimatta hyvin. Olihan tämä ihan normaali aamu, enkä mä edes korottanut ääntä kuin pari kertaa. 

Ja siitä Paska Jaskasta jäi kaamea korvamato mun päähän.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Ovikimppu





Kotipäivän ensimmäinen missio on saavutettu ja ulko-ovi on koristeltu. 
Näin ystävälläni Ullalla, joka on ehkä taitavin floristi ever, aivan ihanan roikkuvan ovikoristeen viime talvena. Kysyin ohjetta sen tekemiseen ja sain tällaisen vastauksen:

"Katot vaan sopivan pitkän ja tuuhean kuusenoksan ja trimmat sitä vähän. Mä sidoin siihen joukkoon vähän pihtaakin ja tais olla myös tekohavua ujutettu. Sitten vaan roikkumaan, höystät vaikka rusetilla ja mitä kaapista löytyy. Mulla roikkui siinä sarvenkappaleita ja pieniä tuohitähtiä."

Pihtaa mulla ei tähän hätään ollut, mutta talon kulmalla kasvaa marjakuusi. Raksin siitä pari oksaa ja pohjalle yhden kuusenoksan. Eikä mulla ole sarvenkappaleita, mutta Indiskasta ostin muutamalla eurolla marjaoksan. Rusetti on viime vuoden kranssissa jemmattu. Pihasta löytyi vielä ihan pieni lehtikuusenoksa, jossa muutama käpy.

Niputin ne kaikki ja kieputin juuttinarulla kiinni. Trimmasin pahimmat haituvat. Testiripustus välioveen ja lopullisen hyväksynnän jälkeen ulko-oveen.  Tämä oli helppo nakki! Mun tekemistä kransseista on aina tullut vähän epämääräisen näköisiä, mutta tän pitää olla vähän epämääräinen. Sisälle ajattelin ripustella vähän vastaavia. Nappaan jotain kestävämpää havua ja haen ehkä kukkakaupasta lisämateriaalia. 
Meillä on muuten uusi ulko-ovikin. Se on tän syksyn saldoa. Metsänkylännavetalla teetetty ja ihana kuin mikä!





tiistai 18. marraskuuta 2014

Aurinkoa risukasaan



Mun oli tarkoitus leipoa lussekatteneita, mutta reseptiä googlatessa päädyin ihan vaan sahramipulliin. Tuli ihan erkkihyviä! Sellaisia auringonkeltaisia. Kaamoksesta huolimatta ja pullien lisäksi tänään on ollut tosi "aurinkoinen" päivä. Äiti leikattiin aikaisin aamulla ja tossa pullia paistaessa sain äidiltä puhelun, että kaikki oli mennyt hyvin. Huomenna jo kotiin. Jatkuisipa tää auringonpaiste nyt pitkään. Ajattelin mennä ilman mitään suojakertoimia ja viedä äitille huomenna pari pullaa.

Huomenna olen kotona sairaan lapsen kanssa, tänään oli miehen vuoro. Aion näpertää kranssin oveen ja raivata kuistilta onget ja kesäkengät pois. Laittaa ehkä joku valosarjakin. Ajattelin myös ääneen ajatuksiani risukuusesta sinne. Siihen mieheni totesi viime vuoden joulukuusen olevan meidän metsäkuopassa. Heh, ehkä mulla on trendikäs kierrätyskuusikin. 




sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Vanha, ruma ja ruosteinen.


Kiitos viesteistä ja kiva, että mua on kaivattu! 
Sain viime viikolla kotioloissa hyvin suoraa palautetta. Lapsi annatti tulla ihan täydeltä laidalta kaikki meidän kodin ja perheen epäkohdat. Enpä voisi olla enempää samaa mieltä.

"Äiti, miksi meillä on ihan kaikki vanhaa, rumaa, ruosteista, rikkinäistä ja köyhää ja kaikilla muilla on paljon hienompaa ja hienommat jutut ja ne käy kerran kuussa matkoilla. Ja miksei me voida koskaan muuttaa. Mä haluuun muuuuttaaaa!!**"

**muuton pitäisi tapahtua Pieksämäelle

Tunsin hirveän piston sydämessä, koska valitettavan monelta osin lapsen suusta tuli totuus. Ihan liian usein joudun sanomaan, ettei siihen, siihen tai siihen voi koskea tai istua tai avata, koska se on rikki. 
Avauduin asiasta myös facebookissa ja eräs ystäväiseni kysyi heti mihin epäkohtaan meinaan puuttua. 
Jostain on aloitettava ja aloitan häätämällä ripauksen rikkinäistä ja kolhuista. Ei onneksi rumaa. Marssin heti palautteesta seuraavana päivänä läheiseen sisustustekstiilimyymälään. 
Ruokapöydän tuolikalusto pääsee kunnostukseen. Tuolit on miehen mummolasta ja niissä näkyy elämä. Ne on verhoiltu taljoilla, vilteillä ja peitoilla, joita ei voi ottaa majaleikkeihin, koska verhoilu on niin hajalla, että vaatteet menee istuessa rikki...

Valkoinen maali pilkistää nykyisen maalin alta ja kangas on kuosiin kudottua kukkaa. Niistä tulee jälleen vaaleat ja kankaaksi edelleen kuosiin kudottua kukkaa. Nyt vain punaisen sijaan tuollaista ruskeaa. 

P.s. Pieksämäelle mä en silti aio muuttaa. 

lauantai 15. marraskuuta 2014

Pöö!





Bloggaamisella on puolensa. Tai bloggaamattomuudella on huonot puolensa. Huonoihin puoliin menee ehdottomasti valokuvaamattomuus. En ole ottanut kesän jälkeen yhden ainoaa kuvaa kamerakameralla. Ainoastaan kännykällä. Tässä on ensimmäiset kamerakamera kuvat, jotka nappasin oikeastaan tätä juttua varten. Tai, siis, tuli pakottava tarve ottaa ensin kuva näistä nukkuvista kaveruksista. Ja siitä se sitten lähti. Päätin ottaa pari lisää, että saisin ne tänne. Tälleen yöllä on valon kanssa vähän vaikeaa. Tai sitä se on jo kello kolmesta iltapäivällä, ellei koko päivän.

No mutta mitäs meille?  Suoraan sanoen, oikeastaan aika v***npaska syksy takana. Äidin syöpä uusi ja se on roikottanut meitä löysässä narussa elokuusta lähtien. Kerran kaiken piti jo olla hyvin, muttei sitten ollutkaan. No nyt on jossain määrin hyvin; on ainoastaan syöpä, ei etäpesäkkeitä ja se on erittäin hyvin hoidettavissa.
Näistä pohjalukemista on hyvä jatkaa ja todeta, että eiköhän tää tästä taas. Mun selviytyminen tälle syksylle ja talvelle ei ole terveellinen ravinto, riittävä liikunta eikä itsekkäästi otettu oma aika. Just nyt on lasissa viiniä, miehen kaivama suklaalevy pöydällä ja takana pari tuntia Stockan kanta-asiakaspäiviä. E-koodeja ja ean-koodeja - niillä joko lähtee tai ei. Hengissä nyt kuitenkin ja terveisiä kaikille!